Eihän kukaan täysijärkinen, eikä edes etäisesti ajan hengessä
kiinni oleva ihminen osta pelkkien riskirakenteiden varaan rakennettua 70 - 80-luvun
taloa. Ota riesakseen taloa, joka ei ole hienoin perinteisin menetelmin perustettu
ja rakennettu hirsitalo tai rintamiestalo, jota sitten myös kunnostellaan
perinnerakentamisen menetelmin hitaasti ja käsin tehden.
Kun yhdellä kesäisellä visiitillä astuin mummolaan sisälle,
siellä oli käynyt juuri kuntotarkastaja. Olin pidellyt käsissäni ihan riittävän
karua luettavaa isoista ja arvokkaista remonteista, joita siellä väistämättä on
pian edessä. Takana oli myös kiinteistövälittäjien käyntejä, arvioita
ja pitkiä keskusteluja kiinteistön myynnistä. Kaikesta huolimatta, yhtäkkiä
minulle tuli se hyvä tunne, joka aina omaan mummolaan tullessa tulee. Enkä
ollut taas ollenkaan varma, olenko valmis päästämään irti.
Edessä on monta mittavaa ja kallista remonttia, jotka on
pakko teettää ulkopuolisella ja monta pienempää pintaremonttia, jotka voimme
Pekkarisen kanssa tehdä itse. On puuttuvia salaojia, pihan kallistuksia,
vesieristyksiä, kylpyhuoneremonttia, kattoremonttia, uusittavaa lämmitysjärjestelmää,
maalattavaa ja rapsuteltavaa, uusittavaa keittiötä. On mietittävä, mitä talon
alkuperäisestä kasari-ilmeestä halutaan säilyttää ja missä tehdään sitä, mikä
omaa silmää miellyttää juuri nyt. Eikä tässä kaikessa ole yhtään mitään järkeä,
kun kotoakin matkaa on 300 kilometriä. Eihän tässä ole mitään järkeä.
Tämä ei ollut järkiratkaisu, eikä tämä ollut tunneratkaisu. Tämä oli vain ratkaisu, jonka seurauksena mummolan talo siirtyi kokonaan minulle ja lapsuudenkesämökkini osuus pikkuiselle veljelleni.
Kerran ehdotin Pekkariselle, että luopuisimme ihan kaikesta omaisuudesta, mitä meillä on ja aloittaisimme alusta jossain meille vieraassa paikassa, vaikka ulkomailla. Mutta Pekkarinen ei halunnut. Hänellä oli tunne, että hänen kohtalonsa on vaalia suvun paikkoja. Halunneeko mies sitten muistoksi talon.
Viime talvena kouluun ajellessa,
tuli usein kuunneltua lämpimien nuoruusmuistojen kunniaksi Dave Lindholmia.
Pieni ja hento ote – kappaleen sanat ja erityisesti sen ensimmäinen säkeistö,
on aina kolahtanut syvästi.
Pidän siitä, miten kerrot asioita, tunteita
Pidän siitä, mitä teet: teet sen kauniisti ja hyvin
Sinä yllätät kaikki, paitsi ne, jotka tietää"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi, kuuntelen mielelläni, mitä mielessäsi liikkuu;-)