Muistoksi talo

Eihän kukaan täysijärkinen, eikä edes etäisesti ajan hengessä kiinni oleva ihminen osta pelkkien riskirakenteiden varaan rakennettua 70 - 80-luvun taloa. Ota riesakseen taloa, joka ei ole hienoin perinteisin menetelmin perustettu ja rakennettu hirsitalo tai rintamiestalo, jota sitten myös kunnostellaan perinnerakentamisen menetelmin hitaasti ja käsin tehden.

Kun yhdellä kesäisellä visiitillä astuin mummolaan sisälle, siellä oli käynyt juuri kuntotarkastaja. Olin pidellyt käsissäni ihan riittävän karua luettavaa isoista ja arvokkaista remonteista, joita siellä väistämättä on pian edessä. Takana oli myös kiinteistövälittäjien käyntejä, arvioita ja pitkiä keskusteluja kiinteistön myynnistä. Kaikesta huolimatta, yhtäkkiä minulle tuli se hyvä tunne, joka aina omaan mummolaan tullessa tulee. Enkä ollut taas ollenkaan varma, olenko valmis päästämään irti.

Edessä on monta mittavaa ja kallista remonttia, jotka on pakko teettää ulkopuolisella ja monta pienempää pintaremonttia, jotka voimme Pekkarisen kanssa tehdä itse. On puuttuvia salaojia, pihan kallistuksia, vesieristyksiä, kylpyhuoneremonttia, kattoremonttia, uusittavaa lämmitysjärjestelmää, maalattavaa ja rapsuteltavaa, uusittavaa keittiötä. On mietittävä, mitä talon alkuperäisestä kasari-ilmeestä halutaan säilyttää ja missä tehdään sitä, mikä omaa silmää miellyttää juuri nyt. Eikä tässä kaikessa ole yhtään mitään järkeä, kun kotoakin matkaa on 300 kilometriä. Eihän tässä ole mitään järkeä.

Tämä ei ollut järkiratkaisu, eikä tämä ollut tunneratkaisu. Tämä oli vain ratkaisu, jonka seurauksena mummolan talo siirtyi kokonaan minulle ja lapsuudenkesämökkini osuus pikkuiselle veljelleni.

Kerran ehdotin Pekkariselle, että luopuisimme ihan kaikesta omaisuudesta, mitä meillä on ja aloittaisimme alusta jossain meille vieraassa paikassa, vaikka ulkomailla. Mutta Pekkarinen ei halunnut. Hänellä oli tunne, että hänen kohtalonsa on vaalia suvun paikkoja. Halunneeko mies sitten muistoksi talon.

Viime talvena kouluun ajellessa, tuli usein kuunneltua lämpimien nuoruusmuistojen kunniaksi Dave Lindholmia. Pieni ja hento ote – kappaleen sanat ja erityisesti sen ensimmäinen säkeistö, on aina kolahtanut syvästi.

”Pidin siitä, mistä kerroit: ihmisestä, joka halusi muistoksi talon
Pidän siitä, miten kerrot asioita, tunteita 
Pidän siitä, mitä teet: teet sen kauniisti ja hyvin 
Sinä yllätät kaikki, paitsi ne, jotka tietää"