Tässä hetkessä ja tässä maailmassa on jotenkin noloa olla ihminen, jolla on suhde tavaraan. Kun moni muu karsii ja yksinkertaistaa, on joukossa surkimus, joka kerää, haalii ja maksimoi. Ja on häpeissään siitä.
Usein tuntuu, että sitä pitää jotenkin selittää. Selitys kyllä on olemassa, niin kai on alkoholisteillakin. Kaikilla tavaroilla on tarinansa ja minulle tarina on yhtäkuin ihminen. Monien tavaroideni tarinan tiedän ja niiden, joiden en tiedä, keksin. Ihan tavallisella juomalasilla ja paistinpannullakin on tarinansa. Joka ikisen tavaran on joku suunnitellut ja miettinyt, mitä se tekisi ja miten se tekisi.
Rakkaimpia tarinoita ovat tietenkin ne, joihin liittyy joku rakas ihminen. Villeimpiä tarinoita ovat taas ne, jotka on paremman puutteessa ihan itse saanut keksiä. Ja sitten on ne hienot tarinat, kun joku taitava ja lahjakas on suunnitellut jotain kaunista ja ikuista.
Äidilleni olivat juhlapyhät tosi tärkeitä.Siksi tänään pitkänäperjantaina katoin ruokapöytään Festivo-kynttilänjalat. Kun juhlin 40-vuotispäiviäni, äitini tiesi aikansa olevan vähissä ja toi minulle kaikki Festivonsa. Niitä on monta. Kun kesällä täytän 50 vuotta, äiti ei tuo enää minulle lahjaa, mutta joku äidin tavara on takuulla juhlissa mukana!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi, kuuntelen mielelläni, mitä mielessäsi liikkuu;-)