"Mä oon niin älyttömän surkee ostamaan lahjoja", sanoo Pekkarinen. Jostain kumman syystä hän pari kertaa vuodessa potee suurta alemmuutta siitä, että yksinkertaisesti ei osaa ostaa minulle lahjaksi mitään. Minua se ei ole kyllä koskaan haitannut pätkän vertaa, en itsekään edusta varsinaisesti ideaalivaimon esikuvaa. Jos mä ostan sulle uudet silmälasit synttärilahjaksi, hän kysyy. Sopiihan se, paremmin kuin hyvin. Oikeastaan sopii vallan mainiosti, niin kauan kun vaan ei tarvitse ostaa minulle lahjaksi tekohampaita.
Herätyskello pärähti 04:45 torstaiaamuna. Tavalliseen tapaan kipitän alakertaan keittelemään meille kahvia. Suureksi hämmästyksekseni pöytään onkin jo katettu herkkuaamiainen valmiiksi. Kisuprinsessa oli valmistellut kaiken yöllä ja alkoi paistamaan köyhiä ritareita sillä välin, kun kahvi tippui keittimessä.
Minun paikalleni oli katettu myös lahja. Ehkä hienoin lahjakortti ikinä! 100 euron lahjakortti lemppari osto- ja myyntiliikkeeseeni, mun nuorilta.
Täytän siis tänään 50! Ymmärrän oikein hyvin, että moni tuntee iän olevan vain numeroita. Moni kokee olevansa edelleen se ihan sama ihminen kuin nuorempana, vain peilistä katsoo vastaan jotain muuta.
Paperitähdelle ikä ei kuitenkaan oikeasti ole vain numeroita, mutta ehkä se voi olla muuttuva mielentila. En ollenkaan enää koe olevani se sama ihminen kuin kaksikymppisenä, enkä edes vielä neljäkymppisenäkään. Minun mielentilani on nyt 50 vuotta vanha ja hyvä niin. Selkeästi puolenvälin huonommalla puolella, mutta toivottavasti vielä paljon jaksamista jäljellä.
Voi että, ajattelin, olispa jo ne uudet lasit nenällä, kun itselleni täysin vieraassa Lahden kaupungissa ajelin syntymäpäivävapaallani ja etsin kirpputoreja. Optikko oli juuri kertonut, että vanhoilla laseilla minulla oli käytössä vain noin 50% ideaalista näöntarkkuudesta.
Entäs ne kirppislöydöt tänään. Kivoja juttuja montakin, mutta kaksi itse ostettua synttärilahjaa nousi selkeästi yli muiden. 1800-luvun käsinmaalatusta öljylampusta tehty pöytälamppu ja silkkinen, suomalaisen pikkuateljeen valmistama kasarimekko. Iik, miten ihania.
Mekon kanssa sainkin kokea päivän jännimmät paikat, sillä se oli alunperin erään toisen asiakkaan ostoskorissa. Jouduin vaivihkaa kulkemaan hänen perässään melkein kassalle asti nähdäkseni, ostaako hän se oikeasti. Ei ostanut, minun onnekseni!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi, kuuntelen mielelläni, mitä mielessäsi liikkuu;-)