Hiiri ja kuusi

Oli aattoaamun aamuyö, kun juhlaväki heräsi mummolassa melkein selkäpiitä karmivaan jyrsimiseen. Passitin Pekkarisen tutkimaan tilannetta, mutta mitään ei mistään löytynyt ja äänikin lakkasi kuulumasta hänen liikkuessaan talossa. Muutaman tunnin kuluttua samaan ääneen herättiin taas.

Koska kello oli nyt jo puoli seitsemän, nousin minäkin paikallistamaan ääntä. Se tuntui kuuluvan toisesta vaatehuoneesta ja vaikutti sille, että siellä saattaisi olla hiiri. Tuntui kummalle, sillä talon vaatehuoneet on pariinkiin otteeseen auditoitu täysin mahdottomiksi hiiren päästä sisälle, muuten kuin ovesta. Sitäpaitsi hiiristä ei pariin talveen ollut ihmeeksemme näkynyt jälkiäkään.

Pekkarinen raotti ovea ja näki pienestä piileskelijästä vain pitkän hännän, mutta totta se siis oli. Onneton oli livahtanut sinne jossain välissä, kun auoin ovia joulukoristeita kanniskellessani ja kun illalla suljin oven yöksi, jäi pitkähäntä sinne vangiksi ja yritti ilmeisesti nakertaa sieltä itseään ulos.

Useimmiten Pekkarinen kantaa meiltä kaikenlaiset taloon eksyneet eläväiset myös elävinä ulos erilaisilla eri lajeille kehittämillään tekniikoilla, mutta tällä kertaa ei ollut aikaa eikä mahdollisuutta kissa-hiiri – leikkeihin, joten vaatehuoneeseen viriteltiin loukku, joka alle viidessä minuutissa surullisesti räpsähti.

Oli joulun jälkeinen tiistaiaamu. Kello oli seitsemän ja Pekkarinen heräsi. Olin virkeä itsekin, mutta ei yhtään huvittanut lähteä vielä lämpimästä sängystä pimeään ja kylmään aamuun, joten käskin hänen lämmittää hellan ja hakea minut kahville kahdeksalta.

Kuulin puolisoni tassuttelevan tupaan. Kuului kova ja karmiva rämähdys ja kilinää, kolinaa ja lasin helinää. Sillä hetkellä kun hän astui tupaan ja sytytti valot, kaatui joulukuusi tuvan nurkassa. Kuusen mukana menivät tietysti koristeet: kymmeniä enemmän ja vähemmän antiikkisia lasipalloja ja koristeita räjähteli pieniksi pirstaleiksi monen metrin säteelle ympäri tupaa. Puolitoista tuntia sitä sotkua siivottiin.

Lopulta alunperinkin epäuskoa, kummastusta, hämmennystä ja ihastusta herättänyt Pekkarisen varmalla maulla valitsema ja omin pikku kätösin kaatama kuusi kannettiin ulos riisuttuna koristeistaan aamuhämärissä heräilevälle savolaiselle pihamaalle.

Ehkä nyt jo voi sanoa, että se oli sitten sellainen joulu se, joulu 2021.

Tästä kerrosvadista olen aivan erityisen ylpeä, sillä löysin nuo kaksi vanhaa Kastehelmi- ja yhden Grapponia-lautasen syksyllä kierrätyskeskuksesta. Joku oli ajatellut tehdä niistä kerrosvadin, mutta reiät oli porattu niin pieniksi, että mikään mekanismi ei niihin mahtunut. Etsin käsiini moottorisahan ketjujen viilaamiseen tarkoitetun pyöröviilaan ja kärsivällisesti hinkkasin reiät pikkuhiljaa sen kokoisiksi, että sain ostamani pidikkeen mahtumaan paikoilleen. Oi tätä käsityöläisen ylpeyttä ja autuutta.