Rakas Moppe in memoriam

Vuonna 2013 meillä oli ollut tyttökultsu nelisen vuotta. Koska Nupsu-tyttö oli niin ihana, aloin haaveilla toisesta kultaisestanoutajasta. Löysinkin pian myynti-ilmoituksen 3-vuotiaasta Roopesta, jonka koti oli Savossa, ihan kesämökkimme lähellä. Roopen kotona oli neljä alle kouluikäistä lasta ja useampi hevonen. Omistaja totesi ilmoituksessa, että koiralle ei enää tahdo aika riittää siinä määrin kuin kuuluisi.

Soitin heti ilmoituksen numeroon ja kerroin, millainen koti meillä olisi tarjolla. Ikäväkseni sain kuulla, että Roopelle oli jo koti löytynyt. Harmitti kovasti, sillä poika kuulosti täysin meidän koirallemme. Kului kaksi päivää ja sain puhelun. Roopen omistaja kertoi, että meidän tarjoamamme koti oli kuulostanut niin ihanalle, että hän oli perunut alkuperäiset kaupat ja halusi, että Roope muuttaa meille.

Ajoimme heti seuraavana viikonloppuna mökille ja sovimme, että Roope tulee meille yhdeksi yöksi koeajalle. Koirat nuuhkaisivat toisiaan pihalla kerran, hyppäsivät meidän automme takakonttiin, eikä asiassa ollut sen koommin mitään epäselvää. Roope oli ehdottomasti meidän siitä ensimmäisestä sekunnista eteenpäin.

Alla Moppe ja Nupsu, ensimmäisen yhteisen päivänsä ensimmäisinä tunteina Sulkavalla, Otikaisen rannalla toukokuussa 2013.

Ainoa ongelma oli tuo nimi. Kun kotona jo oli yksi elävä kutsumanimeltään Roope, aiheutti nimi jatkuvasti sekaannuksia, sekä pojassa että koirassa. Istuimme eräänä iltana saunan lauteilla ja mietimme asiaa. Pekkarinen totesi, että nimen pitäisi olla riittävän samankaltainen, että koira sen heti tunnistaisi, mutta kuitenkin niin erilainen, että molemmat tietäisivät ketä kulloinkin komennetaan. Ja Pekkarinen sen myös keksi, meidän uusi kultainen ystävämme olisi Moppe!

Ensimmäiset pari vuottansa meillä Moppe oli lähestulkoon pelkästään Nupsun varjo. Nupsu oli Mopelle jumala, äiti, isä, tyttöystävä ja pomo eli kaikki kaikessa ja hänen persoonansa jäi meille siksi vähän etäiseksi. Kun Nupsu täysin yllättäen siirtyi toiseen ulottuvuuteen, meni muutama viikko uutta asetelmaa puolin ja toisin ihmetellessä. Vaan nopeasti tämä täydellinen Nalle Puhin kaksoisolento löysi oman, uuden paikkansa ja hänestä kehkeytyi koko perhe-elämämme keskipiste ja kaikkien meidän kiihkeästi rakastama lellikki. Emme juuri tehneet asioita, joissa Moppe ei olisi voinut olla mukana.

Jos hän ei koirien älykkyyskilpailussa ehkä olisikaan koskaan pärjännyt, niin käsittämättömällä hyväntahtoisuudellaan ja ylitsepursuavalla rakkaudellaan hän kyllä onnistui korvaamaan kaiken. En koskaan kuullut Mopen ärähtävän tai osoittavan minkäänlaista negatiivista elettä toista koiraa tai ketään ihmistä kohtaan, missään tilanteessa. Tarkalleen ottaen, häntä eivät Nupsun jälkeen toiset koirat juuri edes kiinnostaneet.

Oli pari kaveria, joiden kanssa lenkillä tavatessa alle 10 sekunnissa saatiin rajunnäköiset painileikit aikaan: Eetu-niminen belgianpaimenkoira ja eräs iso bokseripoika. Ja sitten oli tietenkin tuo tyttöystävä, naapurikadun Muru. Kultsutyttö, jonka luokse kesällä oli joskus pakko karata, jos molemmissa huusholleissa sattui ovet olemaan auki. Toki Moppe ehti myös raivata tiensä isän rooliin, sillä ystäväni tyttökoira sai Mopen kanssa peräti seitsemän touhukasta ja tervettä pentua.

Viime talvena alkoivat nivelongelmat isoa poikaa vaivata, lenkkeily ei ollut enää oikein mukavaa. Lääkärillä juostiin ja erilaisia lääkityksiä kokeiltiin, mutta mikään ei oikein onnistunut. Oli surullista seurata pikkuhiljaa vanhenevaa ystävää. Ja sitten tapahtui yllätyskäänne, jolle ei ehtinyt löytyä sen kummempaa selitystä.

Väsymys yhtäkkiä reilu viikko sitten voitti, hengittäminen oli raskasta ja kaikista kummallisinta, edes ruoka ei koko ajan maistunut. Verikokeissa selvisi, että anemia oli paha ja punasolujen määrä romahtanut. Elimistössä oli tapahtunut jotain, johon ei enää hoitoa löytyisi vanhalle miehelle. Oli pakko tehdä päätös.

Ja niin kesäsateisena tiistaina iltapäivällä, pidin eläinlääkärissä sylissäni Moppea, jonka sydän löi viimeisen kerran, ja itkin.

Tämä on ihan kamalaa! Ikävä on meillä ihan tolkuton! 38 kiloa täyttä kultaista rakkautta on poissa!