Rengasretki Virossa, osa 2

Yöpaikkojen löytäminen ei yllättäen ollutkaan kovin helppoa, ainakaan täältäpäin Viroa. Ensin ajattelimme olla yötä Narvassa, mutta ei sieltä suunnalta löytynyt oikein houkuttelevia majoituskohteita. Kun Kisuprinsessa sitten ahkerasti Instagramia pengottuaan löysi meille ensimmäiseksi yöksi pohjoisrannikolta Liimalan kylästä aivan loistavan näköisen pikkuisen hotellin, suunnitelmat muuttuivat heti. Rakennus näytti olevan hyvinkin moderni, kovin suosittu häiden pitopaikkana ja sijaitsi hienosti aivan rantaviivan tuntumassa. Sellaiseksi täsmälleen osoittautui todellisuudessakin Villa Tulivee: pieni hotelli, jossa on vain muutama huone, ystävällinen palvelu ja hyvä aamiainen.

Kun meille vielä oli järjestetty toiveidemme mukaisesti huone merinäköalalla, tuntui melkein taianomaiselle nukahtaa, kun suoraan silmien edessä aukesi avomeri isosta ikkunasta. Villa on aikalailla keskellä ei mitään, parin tunnin ajomatkan päässä Tallinnasta ja vajaan tunnin päässä Narvasta. Alueella vallitsi ylellinen rauha, ja hotellin näkötornista aukeni upeat maisemat rannikolle.

Kisuprinsessa oli jo vuosi sitten kesällä lähdössä autolla yksin Viroon, kohteenaan Peipsijärvi ja sen rannalla kulkeva Sipulitie. Sitten sattui kaikenlaista ja hänen matkansa kuitenkin peruuntui viime tipassa. Kun tuttavilta suosituksia majapaikoista kysyttyäni, sain myös vinkin eräästä vanhassa linnassa sijaitsevasta hotellista, joka vielä sijaitsi juurikin tuon Sipulitien alkupäässä, päätettiin Virossa viettää nyt toinenkin yö.

Alatskiven linnan hotelli olikin ehdottomasti kokemisen arvoinen. Hotellissa on vain neljä majoitushuonetta, eikä sinä yönä muita majoittujia linnassa ollutkaan kuin me siellä ullakkokamarissamme. Sisäänkirjautumisen yhteydessä meitä pyydettiin valitsemaan valmiilta listalta toiveidemme mukainen aamiainen, joka tarjoiltiin toivomaamme aikaan linnan ravintolasalissa.

Kaikenkaikkiaan jälleen hienoa palvelua, jonka kruunasi se, että linnan sommelier vakuutti illalla meille, ettemme jäisi yöksi linnaan yksin, vaan joku henkilökunnasta on siellä myös yöllä. Suurin osa linnan tiloista on museona, joten tilaa kaikensortin kummajaisille kyllä yöaikaan riittää. Meitä ei käynyt kukaan kuitenkaan tuona yönä tervehtimässä, vaikka kylän käsityöpuodin pitäjä pilke silmäkulmassa meille kertoi kummitustarinoita linnasta.

Linnan suunnittelussa on aikoinaan esikuvana ollut Balmoralin linna Skotlannissa.

Linnan ympäristössä on iso puistoalue lampineen, ei erityisen hoidettu, mutta ihan kiva paikka pienelle kävelylenkille.

Alatskivi kylänä oli senkokoinen, että sieltä löytyi muun muassa ruokakauppa ja se yksi aivan erinomainen ravintola. Muutaman kilometrin päässä aukeaa myös sitten se Peipsijärvi, Euroopan viidenneksi suurin järvi, joka monessa kohtaa vaikuttaa enemmän merelle kuin järvelle ja jonka keskellä kulkee Venäjän ja Viron välinen raja. Jos vastarantaa näkyy, kuuluu se täälläkin jo Venäjälle. Tien nimi juontaa juurensa alueella asuvaan vanhauskoisten ryhmään, jonka elantona sipulinviljely pitkälti toimii. Monessa reitin varren kylässä pieniä huolellisesti hoidettuja sipulipeltoja näkyikin lähes joka mökin pihassa. Virallisesti tie taitaa varsinaisesti olla yrittäjien matkailuverkosto. Pelkästään jo näiden omaperäisten ja suloisten kylien takia tuonne kannattaa kyllä ajella. Harmillisesti ne eivät valokuvissa näytä yhtään millekään, joten niistä ei ole kuvia yhtä Kallasten kylän kuvaa enempää laittaa.

Ravintola Kivi korts, Alatskiven kylä

Nina tuletorn eli Ninan kylän majakka Peipsijärven rannalla

Peipsijärvi on suuri ja sen rannalta löytyi ne simpukat, joita ei meren rannalta löydetty

Kisuprinsessan viime kesän pieni epäonni oli tässä kohtaa minun suuri onneni, sillä tuskin olisin itse keksinyt koskaan tänne lähteä ja se olisi ollut kyllä suurensuuri harmi!