Haaveistahan olen kirjoittanut joskus ennenkin, niistä elämänmittaisista nimittäin. Ne ovat juuri niitä, joita ei sitten tilalle koskaan saa, jos onnistuu sellaisen listaltaan raksittamaan. Siksipä edelleen mietin sitä New Yorkin matkaa, enkä tosiaan ole vieläkään varma matkustaako sinne, vaiko eikö.
Onneksi haaveita tuntuu heräilevän uusia ja pienempiäkin ajan mittaan oikein mukavasti. Niitä voipi sitten toteutella sitä mukaa, kun aika ja rahat antavat myöten.
Jostain syystä jo jokunen vuosi sitten aloin eräällä automatkallamme haaveilla, että saisin kerran ajaa auton laivaan ihan itsenäisesti. Pieni haave, joka yhdistettynä tyttären haaveeseen automatkasta Viroon, alkoi tuntua suorastaan välttämättömälle toteuttaa.
Ehdottamani Pärnun sijasta Kisuprinsessa halusi matkata aivan välttämättä sinne itärajalle ja sieltä Sipulitietä pitkin Peipsijärven rantaa kohti keski-Viroa. Niinpä käytiin kolmen päivän aikana koluamassa 850 kilometrin verran monennäköistä pikkutietä, maisemaa ja kaupunkeja. Matkan varrelle satutettiin Narva, Narva-Joesuu, Tartto ja Viljandi. Pieniä kyliä lukuisia, jos ei kymmenittäin, niin ainakin kymmenen.
Jos matka tiivistetään pieneen pähkinänkuoreen, niin:
-Narva oli ehkä yksi ankeimmista, mutta silti mielenkiintoisimmista kaupungeista, missä olen viime aikoina käynyt, Narva-Joesuu hylättyine kylpylärakennuksineen samoin.
-tiet olivat todella hyväkuntoisia, suoria ja niinkuin maisemakin pääpiirteissään, hyvin tasaisia.
-Sipulitietä pikkukylineen voi lämpimästi suositella, paikallinen rakennusvalvonta vaatimuksineen ja määräyksineen näyttää jättäneen asukkaat omaan rauhaansa ja talot ovat todella persoonallisia ja monesti aika romuromanttisiakin, ja pihat <3, huikeita. Jos olisi pysytty pääteillä, sydämeen olisi jäänyt iso aukko.
-kattohaikarat yllättivät, niitä näkyi lähes joka toisen tolpan nokassa pesimässä. Taisipa löytyä uusi lempilintu.
Kyllä on navigaattori mullistanut perinpohjaisesti autoilijan matkanteon. Tuskin olisi tullut 15 vuotta sitten mieleen lähteä paperisen kartan kanssa koluamaan jokaikistä pikkukylän katua ja kujaa auton kanssa. Pulaan ei päädytty kuin kerran, eikä siitäkään saatu kunnon kiistaa aikaiseksi, vaikka kyllä se tyttären vika oli...
Vaan Google-kääntäjällä on vielä matkaa maailman mullistamiseen. Kertoi meille nimittäin löytämämme Alatskiven pikkukylän loistavan ruokapaikan tarjoilevan erinomaista paikallisesta lätäköstä löytynyttä kalaa. Ja kyllä se Peipsijärvesta pyydetty kuha hyvää olikin!
Narva, rajakaupunki. Vastaranta kuvissa on jo Venäjän puolta. Raja-aseman seutua lukuunottamatta kovin oli hiljaista ja ränsistynyttä. Luulimme olevamme keskustassa, mutta ilmeisesti sitten kuitenkin missasimme sen?
Narva-Jõesuu on ollut tunnettu kylpylöistään jo 1800-luvulla. Jotenkin onnistuimme taas näkemään vain aavemaista tyhjyyttä ja ränsistyneitä hylättyjä rakennuksia, vaikka muuta kai täälläkin kuulemma olisi. Käytiin sitten Coopissa ja tehtiin hyvät ruokaostokset. Tälle ajopäivälle sattui se sateisin ja harmain päivä, mutta se taisi nimenomaan tehdä oikeutta näille paikoille. Vaikuttavia olivat jopa säästä huolimatta, tai ehkäpä juuri sen takia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi, kuuntelen mielelläni, mitä mielessäsi liikkuu;-)