perjantai 19. huhtikuuta 2013

FYI, I love you!

Mikä ihme siinä on, että meille suomalaisille useimmiten kaikenlainen tunteiden näyttäminen on vaan niin vaikeata. Turhan hölöttämistä ja hempeilyä ei kovin korkealle arvosteta. Perinteinen vitsikin kertoo aviomiehestä, joka lupaa ilmoittaa vaimolleen sitten, jos tilanne muuttuu, eikä hän enää rakasta vaimoa, sillä turhahan tuota on koko ajan hokea. Taannoin osallistuin itse kahvipöytäkeskusteluun, jossa neuvoimme ranskalaisia kollegojamme ehdottomasti ja täydellisesti välttämään Suomessa lausetta "minä rakastan sinua".

En todellakaan aio sen kummemmin ryhtyä miksikään rakkauden lähettilääksi. Jokainen miettii omalla kohdallaan, minkä verran tällaisiin asioihin haluaa ihmissuhteissaan panostaa. Minä olen kyllä aina halunnut, mutta en ole osannut, enkä pystynyt.

Itse aion nyt omia tapojani muuttaa edes vähän, sillä en enää ikinä halua kokea viime sunnuntaista tuskaa, kun Pekkarinen sai hengenvaarallisen rytmihäiriön ja lyyhistyi kesken maratonin. Kun ambulanssin ovi vedettiin nenäni edestä kiinni ja minut työnnettiin siitä pois, jäin itkemään lohduttomasti vieraalla paikkakunnalla keskelle kymmeniä tuijottavia, vieraita ihmisiä. Tajusin, että hyvin mahdollisesti en Pekkarista enää ikinä näkisi ja ainoa ajatus, joka takoi päässäni oli se, etten edes ehtinyt sanoa hänelle, että rakastan kuitenkin ja kaikesta huolimatta.

Joten tässä nyt kaikille julkisesti tiedoksi, arvostan, pidän ja rakastan teitä kaikkia ystäviäni kovin. Tällä hetkellä en juuri keksi mikä muu elämässä olisi niin tärkeätä kuin ihmiset ympärillämme.


1 kommentti:

Kiitos kommentistasi, kuuntelen mielelläni, mitä mielessäsi liikkuu;-)