Kemikaalikeitos

Tämän jutun ei ole tarkoitus olla nuoremman bloggarisukupolven keskuudessa kovin suosittu meikkitutoriaali. Oikeastaan ainoa tarkoitukseni on herättää hetkeksi ajattelemaan, miten paljon kaikenlaisille kemikaaleille altistumme päivittäin. Minun kaltaiseni kosmetiikka-addikti eritoten.

Jäin miettimään tätä taannoin, kun yksi ystäväni ihmetteli ääneen epäjohdonmukaista käyttäytymistäni. Olen nimittäin todennäköisesti keskimääräistä tiedostavampi ruuan lisäaineiden ja terveellisyysnäkökohtien suhteen. Samoin lopetin jo kuutisen vuotta sitten hiusten kaikenlaiset väri- ja muut käsittelyt. Ainoa lisäaine, jota hiuksiini olen siitä lähtien lisännyt on hiuslakka.

Mutta sitten on kaikki tämä muu kosmetiikka. Sitä kuluu niin, että lorina käy. Listaan tähän totuudenmukaisesti kaikki ulkonäön kohentamiseen liittyvät tuotteet, joita aamulla ennen töihin lähtöä käsissäni pidän ja pärstääni levitän.

Mitään luottomerkkiä kosmetiikassa minulla ei ole. Erilaisten tuotteiden joukossa on muutamia, joita olen käyttänyt uskollisesti jo vuosia, mutta useimmiten tulee kokeiltua milloin mitäkin. Kosmetiikan käyttäjiä, erilaisia ihotyyppejä ja makuja on niin monenlaisia, että en lähde suosittelemaan mitään tuotetta kenellekään toiselle, mutta toki voin kertoa, mistä itse olen pitänyt ja miksi.

Minulle on muotoutunut viimeisen parinkymmenen vuoden aikana varsin vahvat, suorastaan minuutin tarkat arkiaamujen rutiinit. Suihkusta töihinlähtökuntoon suoriutuminen sujuu joka aamu noin 40 minuutissa. Siinä on mukana suihkussa käynti, hiukset, meikki, vaatteet ja niiden mahdollinen silittäminen.

Sampoon suhteen en tosiaankaan ole vaativa. Tällä kertaa kylpyhuoneesta sattuu löytymään jättipullo Tigin sampoota, mutta useimmiten siellä on ihan vaan tavallista Linnaa tai Erittäin Hienoa suomalaista. Klippoteketin hiuslakan taas löysin kuutisen vuotta sitten, kun sain selville erään aina niin tiptop-tukkaisen ystäväni kampausten salaisuuden. Siitä lähtien en ole muuta lakkaa käyttänytkään.

Kasvovesi on tällä hetkellä Biothermin Biosource. Kesäaikaan, jos on ollut sopivasti yövoidetta käytössä, pelkkä seerumi usein riittää kosteutukseksi, joten tällä hetkellä varsinaista kosteusvoidetta ei ole käytössä. Silmänympärysvoidetta en jätä koskaan väliin. Sekä seerumi, että silmänympärysvoide sattuvat tällä kertaa olemaan No 7 hajuttomia tuotteita. Deodorantti perus-Niveaa, toivottavasti riittävä;-)

Tästä purkkiarsenaalista lienee helppo päätellä, mikä meikkituote tuottaa eniten päänvaivaa. Käytin kymmenen vuotta kesät talvet pelkästään Cliniquen Soft Finish-voidetta. Se oli täydellinen tuote pintakuivalle couperosa-iholleni. Lopettivat ketkut kuitenkin  sen valmistamisen, viimeisessä pullossani on jäljellä vielä muutaman käyttökerran verran.

Nyt on tullut sitten pikkuhiljaa tutustuttua  erilaisiin vaihtoehtoihin korvaavaksi tuotteeksi. Molemmat YSL:n voiteet ovat erinomaisia: Perfect Touchissa voide tulee suoraan pullon päässä olevaan harjaan ja Touche Eclatissa on taas pumppukorkki. Kumpainenkin on kyllä värinsä vuoksi parhaimmillaan talvi-iholla. Estee Lauder levittyy myös ihan mukavasti eritoten siveltimellä ja tuo Cliniquen oikeanpuoleinen voide on täydellinen kesävoide. Näitä sitten vaihdellaan ihon kunnon ja värin mukaan. Koska laitan meikkivoidetta ainoastaan punoittaville poskilleni, jokaikinen purnukka kestää piiitkään.

Louis Widmerin kynämäinen peitepuikko on mahtava ihon pienten virheiden peittämiseen, sillä pystyy tekemään tosi tarkkaa työtä. YSL:n valokynästä en melko varmasti luovu ikinä. Sitä menee pienet sipaisut silmän alusten tummimpiin ja kulmaluun korkeimpiin kohtiin ja amorinkaareen. Luomivärin alle tulee vielä ohut kerros Lumenen silmämeikin pohjustusta.

Cliniquen irtopuuteri on toinen tuote, jota olen käyttänyt jo kymmenen vuotta. Väri on kaikkiin vuodenaikoihin sopiva ja tuote on käsittämättömän riittoisa. Yksi purkki kestää helposti puolitoista vuotta, vaikka se onkin päivittäisessä käytössä.

Rajaukset jommallakummalla Lancomen ruskeista kynistä fiiliksen mukaan. Kulmakarvojen mahdollisten aukkojen paikkaus Lumenen kulmakarvakynällä, jossa on hyvä harja kynän päässä. Luomiin värit ja varjostukset Diorin Jungle Fever-paletista. Erinomainen luomiväri, pigmenttiä tuotteesta löytyy juuri  oikea määrä. Tummimmassa värissä ei ole helmiäistä, mutta kahdesta muusta väristä sitä löytyy.

Useimmiten huuliin tulee laitettua vain huulirasvaa. Tällä hetkellä käytössä tämä Sephora ja Blistex. Jos joskus innostun huulilleni jotain muuta tekemään, käytössä ovat L'orealin nude huultenrajauskynä ja Diorin niinikään nude huulipuna.

Hajuvedet ovat kyllä yksi armoton heikkouteni olleet aina. Tällä hetkellä käytössä on ainoastaan neljä, sillä olen onnistunut vähän hillitsemään itseäni. Joka tapauksessa hajuvesiä päivittäin vaihtelemalla on helpompi välttää liika-annostelun aiheuttamat ongelmat ympäristössään.

Poskipunaksi sipaisen kevyesti persikkaan taittuvaa punaa joko Lumenelta tai Clarinsilta.

Ja tässä sitten se meikkipöydän ehdoton ja täydellinen turhuus: Guerlainin Meteorites-pallot. Purkissa pyöräytetään pari kertaa isoa sivellintä ja pöly sitten sipaistaan kasvojen kohokohtiin tuomaan valoa. Erivärisillä palloilla on kuulemma jokaisella oma tehtävänsä. Lopputuloksesta voidaan olla varmasti aika montaa mieltä, mutta sipsuttelijan mieli on ainakin hyvä, sillä tämä avaruuspöly on ihanan hyväntuoksuista.

Ja ripsiväri ei sitten tästä tarinasta unohtunut, sillä tällä hetkellä en käytä sitä ollenkaan. Olen aina itse asiassa inhonnut ripsivärejä, joten alkukesästä jätin sen jälleen kokonaan pois käytöstä. Ripset ainoastaan taivutan silmämeikin tehtyäni.

Tämmöistä turhuutta tällä kertaa. Eiköhän tuosta cocktailista kerry jo muutama sata lisäainetta ja kemikaalia per päivä. Gesundheit!

Ryhditön kesäloma

Arvasin sen jo etukäteen, kun tiesin olevani vastuussa kesälomani kolmesta viimeisestä lomaviikosta ihan itse, että lopputuloksena on koko lailla ryhditön ja selkärangaton kesäloma. Paljon oli mahdollisuuksia, mutta vähän vähemmän tuli tehtyä mitään sen kummempaa.

Kahdesta asiasta olen kuitenkin erityisen ylpeä: eräänä sadepäivänä sain pestyä koko talon ikkunat ja lisäksi koko talvelta kertyneet likaiset matot on nyt pesty. Pyöräilykilometrejäkin kertyi minun mittatikullani aika mukavasti. Ja sitten on se eteisen lipasto. Sekin tuli maalattua loman viimemetreillä.

Noista matoista sen verran vielä, että se on aika kummallista miten niitä pestäväksi aina kertyy, vaikka meillä ei oikeastaan edes monessa kohtaa taloa mattoa ole. Taas oli kuitenkin kahdeksan perinteistä pitkähköä räsymattoa likaantunut eteisessä talven mittaan. Eteinen on ehkä juuri se kaikista typerin paikka käyttää mattoa kahden koiran ja neljän huolettoman henkilön taloudessa.

Minusta mattojen peseminen on oikeastaan ihan kivaa kesäistä puuhaa pesupaikalla. Tänä kesänä tökki kuitenkin ajatus siitä, että se on kovin aikaa vievää. Tunnustaudun myös niin turhamaiseksi, että harmittaa aina kovin, sillä kynnet siinä touhussa turmeltuvat pitkäksi aikaa.

Muistui sitten mieleeni, että kävimme paikallisessa pesulassa viime talvena pesemässä isolla koneella muutaman maton ja ison päiväpeiton karvakorvan vatsataudin jälkiseurauksena. Siispä varasin pesulasta taas isoimman koneen. On aivan mieletön juttu, että tunnissa ja vartissa meillä oli pestynä kahdeksan räsymattoa niin kuivaksi lingottuina, että ne kuivuvat vuorokaudessa. Ollenkaan en väheksy sitäkään, että pesuvesi on 60-asteista verrattuna pesupaikan lähes jääkylmään veteen. Suosittelen lämpimästi kaikille mukavuudenhaluisille tätä ainakin Tuusulan Hovipesun tarjoamaa loistavaa palvelua.

Ja muuten, molemmilla kerroilla kun olen tuolla pesulassa mattojani pessyt, olen siinä ohimennen seuraillut pesulapuuhia. Ihan järjettömän mielenkiintoinen bisnes. Nyt vasta olen tajunnut, että minusta olisi ihan oikeasti pitänyt tulla pesulanpitäjä tai sitten suutari. Siinä on kaksi alaa, joita asiakkaana seuraan ihaillen.

Lopuksi vielä hyvin sekalainen satsi kesäisiä kuvia. Aihepiireinä enimmäkseen ne varsin kliseiset ja tavalliset: koirat, kukat ja luonto.

Finlaysonin Onni-lakanat ovat 70-luvun lapselle klassikko. Nämä alkuperäistä tuotantoa olevat on tietysti löydetty kirpputorilta kuinkas muuten. Onnea on myös pyykin kuivaaminen narulla.

Olen aivan hurahtanut ihmettelemään luonnossa esiintyviä täydellisen symmetrisiä muotoja. Hesarissa oli tänä kesänä pieni juttukin aiheesta. Kyseessä lienee luonnon tapa säästää energiaa ihmisen silmäniloksi. Sitä paitsi näitä muotoja pystytään myös hyödyntämään tieteessä mitä erilaisimmissa asioissa. Kaunokkien hienoin muoto on minusta tuolla kukan kantaosassa.

Hylättyihin kasvimaalaatikoihin on ilmestynyt tämä kaksivärinen hiirenkeltano. Huimat värit.

Käpyhuumassa

Lupiini saa kukkia minun penkeissäni, pidän siitä kovasti. Ohikukkineet varret katkon kuitenkin, jottei se pääsisi siementämään täysin hallitsemattomasti.

Ei mitään hätää Kisuprinsessa, mä olen jo ihan matkalla pelastamaan sut!

Mamman poika<3

Mökillä on just hyvä, kun ruokaa voi kaikessa rauhassa odotella paalupaikalla, sanoi Moppe.
 Poppi hui-hui koi, sanoi veljenpoikani Emil 1,5v kun näki tämän.

Otikaisen hyljekanta näyttää myös tältä.

Täältä mökkinaapurin navetasta Pekkarinen on suunnitellut vuokraavansa minun tavaroilleni lisävarastotilaa!

Epämukava yllätys kukkaruukussa.

Yhden kesäisen stadireissun mieltä ilahduttaneet ostokset. Alempi suomalaista korusuunnittelua muutaman vuosikymmenen takaa ja kirpparilta. Nahkainen nykypäivää Lancelilta. Olkoon sitten vaikka syntymäpäivälahjoja itselle.

Kukat

En ole eräihminen pätkän vertaa, mutta luontoihminen kyllä mitä suurimmissa määrin. Tällä hetkellä minut saavat lähes ulvomaan ihastuksesta kaikki nuo tienpientareiden ihanat kasvit ja kukat, lakastuneet ja täydessä kukoistuksessa olevat ihan yhtälailla. Voih, sitä muotojen, värien ja tuoksujen sinfoniaa, josta saa nauttia ihan ilmaiseksi, ihan tavallisten lenkkipolkujensa varrella. Onneksi on nuo koirat.

Mustikka-aika alkaa olla parhaimmillaan ja viime viikonlopun mökkireissulla kerättiin Pekkarisen kanssa jo piirakkamarjat. Metsämansikkasatokin näyttää minusta tänä vuonna runsaalle. Harmillisesti mansikat usein kyllä kasvavat pölyisillä tienpientareilla.

Tätä Sikke Sumarin mustikkapiirakkaa Namaste-keittokirjasta tein kerran toissa kesänä mökillä, jossa jo olosuhteidenkin pakosta tulee etsiskeltyä aina mahdollisimman yksinkertaisia ja vähällä vaivalla valmiita ohjeita. Tämä taikina olikin sitten niin minun makuuni, että sen jälkeen en mustikkapiirakkaa ole enää millään muulla ohjeella tehnytkään.

SIKEN MUSTIKKAPIIRAKKA

175 g voita
0,5 tl leivinjauhetta
3 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
1 rkl (tai maun mukaan) kardemummaa

Täyte:
4-5 dl mustikoita
1 rkl perunajauhoja
1 rkl sokeria

Sulata voi ja anna jäähtyä hetki. Sekoita keskenään kuivat aineet ja lisää voiseos joukkoon huolellisesti sekoittaen. Levitä taikina piirakkavuokaan ja kaada päälle mustikat. Yhdistä täytteen perunajauhot ja sokeri ja ripottele mustikoiden päälle. Ravistele vähän vuokaa, jotta jauhot sekoittuvat marjojen kanssa.

Paista 200-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia.

Tavastehus

Yksinäinen kesälomapäiväni Hämeenlinnassa on nyt sitten vietetty. Sympaattinen kaupunki, jossa on runsaasti aidosti kaunista ja vanhaa, mutta myös paljon tosi rumaa 60-70-luvun vaihteessa kasaan kyhättyä.  Muutama muukin satunnainen huomio täysin ulkopuolisena tuli tehtyä.

Ensimmäisenä kiinnitti huomiotani, että vähintään kolmasosa kaupungin yrityksistä lienee nimetty jotenkin linna-aiheisesti. Ja miksipä ei olisi, harvassahan ne täällä ovat kaupungit, joiden alueelle oikea linna on sattunut.

Toisekseen parturi-kampaamoiden määrästä voisi päätellä, että hämeenlinnalaiset pitävät poikkeuksellisen hyvin huolta hiuksistaan. Näytti sille, että jokaiselta lyhyeltäkin kadunpätkältä keskustassa löytyi vähintään yksi hiustenhuoltopaikka.

Päiväni ohjelmaan olin suunnitellut käynnin Sibeliuksen syntymäkodissa ja mahdollisimman monella kirpputorilla. Sibeliuksilla kävin kylässä ja sen lisäksi päivän aikana ehdin kahlata läpi kahdeksan kirpputoria ja yhden antiikkiliikkeen. Kaksi kirppistä ja antiikkiliike löytyivät keskustasta, mutta loput piti käydä etsimässä autoillen esikaupunkialueilta.

Kantolan Kammari Kantolan teollisuusalueella oli minusta tällä kertaa ihan ykkönen. Kirpputorin pieni kahvio oli hauskasti somistettu vanhoilla kahvi- ja keksipaketeilla ja mainoksilla. Mutta mikä niissä kirpputoreissa oikein kiehtoo? Vastaus tiivistynee näihin kahteen kuvaan: unelmia, pönttöjä, tonttuja ja roskaa!

Lopuksi vielä haluan kiittää Alicia Keysia, joka väsymättä jaksoi laulaa minulle ja minun kanssani kaikki 181 kilometriä, jotka autossa tänään istuin.

Yhden loman loppu

Sinänsä haikeaa, että meidän lomamme Pekkarisen kanssa eivät enää parina viime vuonna ole olleet täysin synkronoituja. Mökkeily loppuu siihen, kun Pekkarinen palaa töihin ja minä jatkan lomailua jossain muissa merkeissä. Tälle kesällekin on hirveästi kaikenlaista mielessä, toteutukseen päätynee noin 10% ideoista. Joka tapauksessa takana on kaunis viimeinen kesälomapäivä Sulkavan mökillä.

Sen verran on otettava kantaa maailman menoon, että ilmaisen näin julkisesti mieliharmini Marimekon päätökseen lopettaa Sulkavan laukkutehtaansa ja sulkea sitä myöten myös tehtaanmyymälä. Ymmärrän toki, että kyseessä on yritystoiminta eikä hyväntekeväisyys. Siltikin minusta kyseessa oli ehdottomasti se kaunein tehdasrakennus ja tehtaan paikka, jotka Suomessa olen nähnyt. Laukkujen ompelu Sulkavalla on loppunut jo, mutta tehtaanmyymälä on auki vielä elokuuhun, joten jäähyväisostoksia piti käydä tälläkin reissulla tekemässä kahteen otteeseen. Kiitos menneistä vuosista myymälän aina yhtä mukaville ja iloisille asiakaspalvelijoille.

Useasti on tullut mainittua, että ruuanlaitto ei todellakaan kuulu intohimoihini, eikä edes mitenkään mieluisiin juttuihin. Joskus on kuitenkin hyvä tänne kirjata, mitä on tullut tehtyä spontaanisti, mutta edes vähän onnistuneesti, jotta pystyisi sen tarvittaessa toistamaan.

Pekkarinen on aivan järkyttynyt, miten nopeasti tuo pannu oikein tyhjeni...

Juhannukseksi oli tullut ostettua aika reilusti erilaisia makkaroita lähinnä Lidlistä. Tykkään Lidlin makkaroista, sillä ne tuovat minulle muistoja 80-luvun alkupuolen matkastamme Saksassa asuvan setämme luokse. Sen verran reilusti niitä tuli haalittua, että makkaroita jäi juhannusaaton kokolla paistamattakin, joten jotain piti keksiä. Tämmöistä niistä sitten tuli ja kelpasi kehujen kera kaikille muille paitsi Kisuprinsessalle, joka ei syö makkaraa(kaan).

PAPERITÄHDEN BRATWURSTIPANNU

reilusti erilaisia bratwursteja
puoli purkkia kurpitsapikkelsiä
reilu desi kermaa

Pilko makkarat ja käristä voissa mieluusti oikein kunnollisella valurautapannulla. Lisää kurpitsapikkelsi ja anna hautua hetki, lisää kerma ja anna hautua niin kauan että nestettä haihtuu reilusti ja koko liemi jotenkin karamellisoituu.

Meillä syötiin kaalisalaatin kanssa, mutta huomasin, että tuohon pannulle voisi itse asiassa heittää suoraan ne kaalisuikaleetkin. Lisäsin nimittäin liemeen pienen määrän leikkuulaudalle jääneitä kaalinsuikaleita ja sopivat oikein mainiosti hautumaan tuohon kermaiseen kastikkeeseen.

Ditmar Urbach

Minulle on vuosien varrella kertynyt unkarilaisen Granitin tehtaan käyttöposliinin lisäksi myös jonkin verran Tsekkoslovakiassa valmistettuja Ditmar Urbachin astioita. Tehdas on perustettu 1880-luvun alkupuolella ja yhdistetty kahdesta eri posliinitehtaasta. Usean omistajanvaihdoksen jälkeen vuonna 1938 natsit ottivat sen haltuunsa ja 1945 tehdas kansallistettiin.

Tehtaan vanhempi tuotanto näyttää olevan ihan maailmanlaajuisestikin keräilytavaraa, mutta siitä ei näissä minun astioissani ole kyse kuitenkaan. Minun kaapeistani löytyy halpaa käyttöposliinia vanhimmillaan jostain 70-80-luvun hujakoilta. Veikkaisin myyntipaikoiksi samoja kuin Granitillakin, eli ainakin Anttila ja jotkut isot marketit.

Muodot ovat pelkistettyjä ja siirtokuvissa löytyy monenlaista. Aika yleinen on ollut romantiikan nälkää taltuttava ruusu, mutta pelkistetympääkin kuviota löytyy. Pääosin olen onnistunut löytämään eri kokoisia kulhoja, mutta tuota ruskeakukkakuviota minulla on myös syviä ja matalia lautasia mökillä.

Astiahullu mikä astiahullu.