lauantai 3. maaliskuuta 2012

Majakka

Meidän perheemme perinteisiin kuuluu, että jokaisella Sulkavalla vietetyllä lomalla kulutetaan muutama tunti aikaa myös Savonlinnassa. Niihin tunteihin sisällytetään aina lounas ravintola Majakassa. Vaikka paikka kuuluu S-ketjuun, niin silti se on onnistunut jossain määrin säilyttämään omaleimaisuutensa.

Yleensä ainakin joku seurueestamme syö Majakan perinteisen paistetut muikut ja muussi-annoksen. Tällä kertaa laskimme, että pojan annoksessa oli peräti 26 muikkua. Eivätkä tosiaan olleet mitään neulamuikkuja.

Itse päädyin tällä kertaa annokseen, jonka nimi oli Maalaissalaatti härän rinnalla ja pekonilla. Pidän kovasti ruokaisista salaateista, mutta talvisaikaan annoksista on vihannesten mauttomuuden vuoksi vaikea saada mitään kovin suuria elämyksiä helposti aikaiseksi. Tällä kertaa olivat onnistuneet mielestäni vallan mainiosti. Salaatti oli niin hyvä, että päätin yrittää parhaani mukaan jäljitellä sitä lauantai-illan iltapalassamme.


MAALAISSALAATTI

rasia tuoretta pinaattia
jäävuorisalaattia
maustekurkkua
kuorittu porkkana
kirsikkatomaatteja
punasipuli (valmiiksi marinoitu tai marinoi itse)
lehtipihvi
pekonia

Puolita kirsikkatomaatit ja ripottele pinnalle vähän jotain yrttiä, kevyesti suolaa ja ehkä vähän sokeria ja öljyäkin. Paahda sitten uunissa pellillä 150 asteessa noin kolme varttia. Paista sillä aikaa lehtipihvi ja mausta se pippurilla ja suolalla. Paista myös pekoniviipaleet rapeiksi. Viipaloi maustekurkku ja höylää porkkanasta pitkittäissuunnassa ohuita, pitkiä lastuja.

Leikkaa sipuli renkaiksi ja käytä ne parin minuutin ajan kiehuvassa vedessä, jossa on runsaasti balsamicoa ja vähän suolaa ja sokeria. Tai käytä valmiiksi marinoitua punasipulia, jos sellaista kotoa löytyy.

Kasaa salaatti laakeaan vatiin. Pohjalle pinaatin lehdet ja salaatti ja sitten muut ainekset. Päällimmäiseksi viipaloitu pihvi ja pekonin suikaleet. Valuta päälle vähän oliiviöljyä.

Tarjosin tämän aiolin kanssa, sillä kastiketta tässä salaatissa on itsessään aika vähän. Ainoastaan sipulin marinointiin käytetty balsamico ja päälle valutettu öljy.


Hyvä ystäväni antoi vinkin tuosta tomaattien uunikuivattamisesta. Olen sen jälkeen parikin kertaa paahtanut salaatteihin tulevat kirsikkatomaatit hänen ohjeellaan. Täytyy sanoa, että kohentaa talvisen tomaatin makua huomattavasti. Tämän olivat myös Majakassa huomanneet, sillä heidänkin versiossaan tomaatit olivat uunissa paahdettuja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, kuuntelen mielelläni, mitä mielessäsi liikkuu;-)