lauantai 12. toukokuuta 2012

Yksi kaappi vaan

Joskus huhtikuussa iski vimma lauantaisella miihailureissulla Joken Ostossa ja Myynnissä. Liikkeessä oli tavaraa paljon, kuten aina. Kymmenien kalusteiden ja erilaisten kaappien joukosta polvet notkahtivat tämän kohdalla täydellisesti.

Olin jo parisen viikkoa, ja se on minulle jo siis pitkään, pohtinut, että voisin jälleen kerran muuttaa vähän yläkerran aulan kalustusta. Tila on talossamme ainoa, jonka kalustejärjestys, kalusteet ja seinien pintamateriaali on talomme kymmenenvuotisen historian aikana muuttunut jo lukuisia kertoja. Aula on oikeastaan aika iso, noin 16 neliömetriä, mutta jotenkin pahasti kaiken keskellä, ja ovia ja ikkunoita on useita jokaisella seinällä. Ei mikään helppo projekti siis.

Kaikensortin säilytystilasta kun on akuutti pula, niin myös vaatekaapeista. Ensin ajattelin, että kerrankin toimisin järkevästi ja ostaisin oikeat liukuovelliset vaatekaapit. Sitten muistin, että Kisuprinsessan kanssa olemme jo kauan kaipailleet kokovartalopeiliä ja löysin Ikeasta yhden sopivan vaatekaapin, jossa olisi myös se kaivattu peili. Mutta niinhän siinä sitten kävi, että järki ei voittanut tälläkään kertaa ja tätä kaappia en mielessäni nähnyt enää korvattavan millään muulla ratkaisulla.

Koska tämä on iso ja umpipuisena ihan älyttömän painava, päätin kerrankin kysyä Pekkarisen mielipidettä ja raahasin hänet Jokelle kaappia katsomaan. Jostain minulle edelleen täysin käsittämättömästä syystä Pekkarinen sanoi kerrankin heti, että osta jos haluat!??!! No oli kai se sitten jo pakko ostaa.

Sovin sitten noudon erääksi huhtikuiseksi lauantaiaamuksi. Perjantai-iltana seitsemän jälkeen Pekkarinen sitten ilmoittaa, että se kaappi ei sitten muuten mahdu meidän pakettiautoon, eikä edes meidän peräkärryyn. Häh? Tällaisesta ei ollut mitään puhetta siellä liikkessä, kun mööpeliä mittailtiin. Levittelin siinä sitten käsiäni, että mitä ihmettä oikein nyt teen. Pekkarinen ilmoitti tyynen rauhallisesti, että "no et kai sä nyt voi sitä ostaa, jos me ei sitä saada kuljetettua."

Kaupat oli jo sovittu ja alkoi jo tosissaan vähän heikottaa, kunnes Pekkarinen lupasi vielä kysyä erään ystävänsä jättiläismäistä peräkärryä lainaan. Kärry järjestyi ja kaappi päätyi kotipihalle autokatokseen. Ei nimittäin ollut alkuunkaan selvää, miten sen yläkertaan saisimme. Normaalireittiä portaiden kautta sitä ei kannattaisi edes yrittää. Tarina on pitkä, mutta parin viikon "ulkoilun" jälkeen, kaappi saatiin hiissattua viiden miehen voimin parvekkeen kautta yläkertaan ja siellä se nyt nököttää. Ihana!

Tämän ostoksen aiheuttamien haasteiden jälkeen lupaan jo ihan oikeasti käyttää jatkossa vähän enemmän harkintaa. Vaikka toisaalta, lankomies naapurista tokaisi noston jälkeen, että hyvinhän se sinne sitten kuitenkin nousi...Tuon voisi jo vaikka käsittää lupaukseksi?




Keskellä hengarikaappi, jonka sisuksen ainoastaan lakkasin, kun oli niin siistissä kunnossa.

Sivuilla olevat hyllykaapit saivat villin mansikkajäätelön värinsä käytännön syistä. Autotallista löytyi vuosien takaisen nukkekotiaskartelun jäljiltä purkillinen varsin hempeätä maalia. Maali sitten loppui kuitenkin kesken, joten hyllyt jouduin päällystämään vahakankaalla.

Kaiken kaikkiaan mylläsin aulan taas täysin uusiksi. Kirjahyllystä tuli tilanjakaja, jonka takana yövieraat pääsevät majoittumaan vähän privaatimmin kuin aiemmin.

1 kommentti:

  1. Tokihan tuollainen kaappi oli PAKKO saada, ymmärrän täysin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, kuuntelen mielelläni, mitä mielessäsi liikkuu;-)