sunnuntai 26. elokuuta 2012

Pecan pie

Aina ennen lähestyvä syksy on saanut minut tosi kiukkuiseksi. Tämä on oikeastaan vasta toinen vuosi peräkkäin, kun suhtaudun vuodenaikojen vaihdokseen kohtuullisen tyynesti. Tunnustan, että alan jopa oppia nauttimaan siitä, että hektinen, touhua ja liitämistä täynnä oleva kesä kääntyy syksyksi, jolloin on täysin luvallista käpertyä kotiin ja sopivasti rauhoittua. Syksyn väritkään kypsän keltaista myöten sekä luonnon ränsistyminen eivät enää oikeastaan ahdista. Näin sitä ihminen kasvaa ja kehittyy?







Viikonloppua vietettiin yökyläilyn merkeissä. Pekkarinen ja Traktorimies lähtivät jo perjantaina perinteiselle isä-poika-leirille Räfsön-saareen, jolloin tarjoutui mainio tilaisuus kutsua kylään tärkeä nuoruuden ystävä tyttärensä kanssa. Mielenkiinnon kohteet ovat meillä murrosiästä saakka olleet samankaltaisia, joten kirpputoreja koluttiin tarkasti kaksi päivää Järvenpäässä ja Keravalla. Löytöjä kuskattiin kotiin juuri sopivan vähän.

En ole kymmeneen vuoteen kotona juuri käyttänyt mattoja, vaikkakin vanhoja räsymattoja säännöllisesti olen takakonttitolkulla varastoon jemmaan hankkinut. Nyt on kuitenkin jo puolisen vuotta tehnyt mieli itämäistä mattoa. En ole raaskinut siihen rahaa sijoittaa, kun epäilen, että tästä on tulossa hetken hurahdus. Voisin kuvitella, että jaksan mattoa katsella ja ennen kaikkea imuroida korkeintaan talven pimeimmän ajan yli.



Hyvä mieleni oli sitäkin aidompi, kun Järvenpään kirkon kirpputorilta löysin itämaisen maton yhdellä eurolla. Kulunuthan tuo on, ei tosiaankaan priimaa. En todella tunne itämaisia mattoja minkään vertaa, enkä siten arvele tästä sen enempää, muuta kuin että kaunis on väreiltään. Tällaisessa koiraperheessä ei lattialle uutta ja kallista mattoa viitsisi kyllä laittaakaan. Oikeasti  ihan jännä nähdä, näyttääkö se sitten lopulta oman kodin lattialla minun silmääni kuitenkin liian intensiiviseltä.





Muistaakohan kukaan muu enää sellaista elokuvaa kuin "When Harry met Sally". Se on kuulunut lempielokuvieni joukkoon ensinäkemisestä ehkä vuonna 1990 alkaen. Lukemattomat ovat ne kerrat kun olen sen katsonut.

Elokuvan yhdessä kohtauksessa hassutellaan sanoilla pecan pie. Kun sen silloin reilut parikymmentä vuotta sitten ensi kerran kuulin, ei minulla ollut oikein minkään sortin käsitystä pekaanipähkinästä. Sittemmin kyseisestä pähkinästä on tullut ehdoton suosikkipähkinäni. Tämä piirakka on kyllä ihan mahdottoman tuhtia tavaraa, paljoa sitä ei kerrallaan syö ankarinkaan herkkupeppu. Mutta on kyllä mahtava makuyhdistelmä. 

PEKAANIPÄHKINÄPIIRAS

2,5 dl vehnäjauhoja
1 rkl sokeria
0,5 tl suolaa
100 g margariinia
2,5-3 rkl kylmää vettä
täyte:
3 munaa
2,5 dl siirappia
1,5 dl fariinisokeria
60 g voita
0,5 tl neilikkaa
ripaus suolaa
250 g pekaanipähkinöitä

Sekoita jauhot, sokeri ja suola. Nypi sekaan kuutioitu voi. Lisää vesi ja sekoita nopeasti tasaiseksi. Nosta viileään puoleksi tunniksi. Kauli viileä taikina kahden leivinpaperin välissä n. 3 mm paksuksi ja painele noin 24 cm halkaisijaltaan olevan vuokan pohjalle ja reunoille.

Pane pohjan päälle puolet pähkinöistä . Yhdistä keskenään täytteen aineet ja kaada pähkinöiden päälle. Asettele loput pähkinät pinnalle. Paista uuniin alatasossa 225 asteessa noin 10 minuuttia ja laske lämpötila 175 asteeseen ja paista vielä keskitasolla noin 45 minuuttia, kunnes täyte on kiinteää. Tarjoa jäähtyneenä jäätelön kanssa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, kuuntelen mielelläni, mitä mielessäsi liikkuu;-)