Pikkuisen aina pelotti se kun äidistä aika jättää, loppuvatko kaikki säilötyt herkut meidän perheeltä. Pari vuotta sitten aloin kyllä keitellä itse erilaisia marjahilloja ja vähän helpotti, kun tuli todistettua, että itsekin osaa.
Omenasoseen osalta olin jo lähes varma, että sitä ei meillä enää äidin aikakauden jälkeen syödä. Jotenkin se tuntui ylivoimaiselle urakalle, en ollut ikinä edes katsonut kun äiti sitä tekee. Viimeistä kertaa meillä käydessään vuosi sitten äiti toi minulle isän mummon vanhan sosemyllyn, jolla teki omenasoseet aikanaan paitsi isomummo, myös mummo ja sittemmin äiti. Ei kyllä sen kummemmin minua ohjeistanut, totesi vaan, että nyt sitten teet itse omat omenasoseesi.
Tämä syksy oli ensimmäinen, kun omista omenapuistamme toinen alkoi tuottaa satoa vaivaksi asti. Muistui taas mieleen se omenasoseen teko ja aloin tutkia, miten se oikein tehdään. Oleellinen osa useampaa ohjetta tuntui olevan se sosemylly, joka meiltä siis löytyikin äidin peruja varastosta. Haa, eikun keräämään omput talteen.
Tunnustan, ettei minulla ole minkäänlaista kykyä arvioda, paljonko tästä määrästä omenaa tulee purkitettavaa sosetta, joten varuiksi pesin kokonaisen koneellisen hillopurkkeja.
Ottia tuota, mitenkähän tämmönen toimii?
Olihan muuten nerokas laite. Valmis sose valuu astiaan tuon Porin konepaja tekstin alta, ja tuosta nokasta tursuaa jatkuvana vanana kaikki se roska, mitä omenasta yli jää, eli kuoret siement ja kannat. Tulipahan vihdoin käyttöä myös anopilta viisitoista vuotta sitten peritylle Mehu-Maijalle, kun siinä höyrytin pestyt, lohkotut omenat soseutuspehmeiksi.
Käytäntö on osoittanut, että meiltä häviää ensin ja varsin vauhdikkaasti vadelmahillo, seuraavaksi mansikkahillo, kolmantena omenasose ja loput sitten vaihtelevassa järjestyksessä huomattavasti hitaampaa tahtia. Tuosta määrästä omenaa tuli muuten 3,9 kiloa puhdasta sosetta. Hilloksi kun keitin, joukkoon lisättiin 2 kg hillosokeria.
Henkilökohtaisesti tunsin sukupolvien jatkumon varsin konkreettisena keittiössä hikoillessani höyryävän Mehu-Maijan vieressä Sampo-myllyn kahvaa vimmatusti pyöritellessäni. Samaa lienee touhuillut syksyisin Olga, vuonna -50 ja jotain Puurtilan mökin keittiössä.
Hei! Löysin aarteideni seasta samanlaisen ihanan sosemyllyn! Ihmettelin mitä sillä voisi tehdä ja kiitos sinun, nyt tiedän! Rakastan näitä vanhoja vempeleitä jotka ilman sähöä ja muovisia osia tekevät työtään nähtävästi ikuisesti;)
VastaaPoistaTämän lisäksi keittiöstäni löytyy se perinteinen valurautainen lihamylly jota itse asiassa käytän säännöllisesti. Kiitos hienosta blogista! Nina F
Heippa Nina, minäkin käytin jonkun aikaa lisäksi sitä perinteistä lihamyllyä, mutta sitten ostin yleiskoneen, johon kuului pakettiin sellainen tylsä uudenaikainen sähköinen lisäosa ja tuo metallinen supermylly tuli sitten pistettyä kiertoon. Toimi kyllä ihan moitteettomasti, mutta painava se oli hitsi soikoon. Tippui kerran keittiön kaakelilattialle, niin lattialaattahan siinä halkesi;-)
VastaaPoista