Hau hau & hau hau

Greenhill's Life is Life ja Pikestar's Xcalibur, onko tämä enemmänkin kuin pelkkää ystävyyttä?

Äidilläni oli aivan erilainen suhde koiriin kuin minulla. Minua harmitti jo lapsena se, että hän suhtautui koiriin täysin välinpitämättömästi. Ajattelin aina hänen maalaistalon tyttönä tottuneen siihen, että elukoilla on jokaisella oma tehtavänsä kodin ympäristössä. Harvassa talossa kai mitään eläintä pelkkänä lemmikkinä pidettiin. Nyttemmin olen alkanut uskoa, että seuraavalla tarinalla ehkä olikin suurempi merkitys kuin mitä hän itse koskaan antoi ymmärtää.

Äiti oli ehkä noin kymmenenvuotias, kun hänen enonsa toi hänelle lahjaksi pystykorvan pennun. Kuten useimmat pikkutytöt, myös äiti, oli aivan ihastunut koiranpentuunsa. Viikon verran hän oli sitä hoivaillut ja rakastanut, kun eno tulikin hakemaan koiranpennun äidiltä pois. Eno oli löytänyt pennulle maksavan ottajan ja sen kummemmin tunteilematta otti koiran äidiltä ja möi sen pois.

Mahtoi olla pikkutytölle pettymys. Ymmärsin äidin puheista, että hän oli silloin jo pidempään ehtinyt toivoa omaa koiraa. Vaan sen jälkeen ei toivonut enää ikinä. 50-vuotislahjaksi saamastaan koiranpennustakin kieltäytyi jyrkästi minun suureksi pettymyksekseni.