Ruskie neitsyt, valkie neitsyt, sano sinä, sano sinä

Minulla oli setä, joka oli kaikin tavoin poikkeuksellinen ihminen. Hän oli poikkeuksellinen fyysisesti sairastaessaan harvinaista tautia, joka haittasi merkittävästi hänen liikkumistaan pienestä pitäen. Mutta hän oli myös poikkeuksellisen iloinen, valoisa ja harvinaisen hauska ihminen.

Sedälläni oli tapana luonnehtia kaikkea, joka edes etäisesti saatetaan katsoa liittyvän kansanperinteeseen, tuolla otsikon vanhalla karjalaislaululla ja tanhumaisilla eleillä. Ryijyt, jos mitkä, voidaan kai katsoa osaksi kansanperinnettämme.

Oikeastaan minulla ei koskaan ole ollut sen suurempia tunteita suuntaan tai toiseen ryijyjä tai muita seinävaatteita kohtaan. Tiedän kyllä, että niitä tehdään kahdella eri tavalla: kutomalla ja solmimalla valmiiseen pohjaan. Tiedän, että valmiin ryijyn takana on todennäköisesti satojen tuntien työpanos. Tiedän myös, että niitä on alunperin käytetty peittoina ja lämmikkeinä.

Sittemmin niistä lienee tullut klassisia sisustuselementtejä. Ne eivät varmaan ole olleet kovin suuressa sisustusmuodissa sitten 40 - 50-luvun, jos nyt eivät sitten ihan täysin epämuodikkaitakaan. Monien meidän lapsuudenkodissakin varmaan on ollut jonkun isoäidin tekemä ryijy. Kirpputoreilla ryijyjä näkee kasapäin, mutta koska useimmat meistä tuntuvat tietävän niiden vaatiman työmäärän, hinnat ovat yleensä suhteellisen korkeita, eikä kauppa niiden kohdalla tunnu oikein käyvän. Saattaapa joku niitä pitää pölynkerääjänäkin ja vaikeina puhdistaa ylipäätänsä. Sehän ei sinänsä pidä paikkansa, kunnon pakkassää ja lumihanki mahdollisuuksien mukaan tekee hyvää ryijylle.

Meidän talossamme ei ole huoneissa kunnollisia yhtenäisiä seinäpintoja, joten kaiken sortin ripustettavat tuottavat päänvaivaa. Siitä huolimatta, viime talvena, alkoi yhdellä sun toisella kirpputorilla ryijypinot kummasti kuumottaa. Kunnes sitten Järvenpäässä, yhden mytyn pohjalta pilkisti turkooseja ja valkoisia langanpätkiä ja tongin mytystä esille tämän.

Kun hinnaksi neuvoteltiin huimat 10 euroa, lähti jonkun eksoottinen unelma Peugeotin takakontissa Tuusulaan ja pääsi yhdeksi pakkaspäiväksi hankeen. Paikkaansa se ei ole vielä tästä talosta löytänyt, sillä ongelma on edelleen sama: ei yhtenäistä seinäpintaa. Luottavaisena suhtaudun kuitenkin tulevaisuuteen, eiköhän elefanttini vielä lopullisen majapaikkansa minun hoivistani löydä.